Tarja Pyyaho: Pride-viikon merkitys muuttuvassa maailmassa
Sateenkaarevan ystäväperheeni viisivuotias tarkasteli lahjaksi saamaansa palapeliä, eikä millään muistanut, keneltä oli lahjan saanut. ”Sait sen siltä Lauralta, joka meni naimisiin miesystävänsä kanssa viime kesänä”, valaisi toinen vanhemmista lastaan. Kahden äidin tytär ihmetteli silmät pyöreinä: ”Menikö se siis naimisiin? Ihan miehen kanssa? No vau!”.
Ystäväperheen tyttärelle kahden naisen avioliitto on arkea ja uutinen heteroliitosta jännittävä poikkeama tavanomaisesta. Omat 4- ja 6-vuotiaani puolestaan pitävät itsestäänselvyytenä, että sukupuoli on joustava asia. Jotkut muuttavat sitä, eikä ihmisten sukupuolta voi koskaan vedenpitävästi arvata. Heille on myös päivänselvää, että siinä, missä meidän perheessämme lapsilla on äiti ja isi, Touko on aina asunut kaksin äitinsä kanssa, ja Elisalla ja Almalla on äiti, mamma ja iskä. Lastemme kokema maailma on monella tapaa moninaisempi, tasa-arvoisempi ja yhdenvertaisempi kuin oman lapsuuteni maailma.
Minun maailmani alkoi avartua ja moniarvoistua vauhdilla vasta, kun parikymppisenä yliopisto-opiskelijana vuosituhannen vaihteessa annoin uteliaisuuden kuljettaa itseni naistutkimuksen luennoille. Opin näkemään ja kuulemaan yhteiskunnallisia valtarakenteita sekä niistä kumpuavaa epätasa-arvoisuutta, ja voi hyvä elämä, miten paljon sitä oli! Minusta kasvoi feministi, kun monelle aiemmin hahmottomaksi jääneelle kokemukselleni alkoi hiljalleen löytyä sanoja, syitä ja selittäviä tekijöitä: seksismi, sukupuolirooliodotukset, heteronormatiivisuus. Järkytykseni rinnalla kulki kuitenkin riemu, sillä tasa-arvokysymysten ääreltä löysin tarpeellisia rakennusaineita omalle identiteetilleni ja kaikissa sateenkaaren väreissä hehkuvan yhteisön, joka tuntui kodilta. Yhteisön sisällä koin olevani vapaa, ja opin olemaan ylpeä omasta seksuaalivähemmistöidentiteetistäni. Marssin ystävieni kanssa Helsinki Pride -kulkueessa silloinkin, kun rankkasade sai veden hölskymään varpaiden välissä ja muutti piknikiä varten pakatut patongit repun pohjalla vellovaksi liejuksi. Oli tärkeää tulla nähdyksi, kuulluksi ja tunnustetuksi. Oli tärkeää saada vihdoin olla avoimesti minä.
Helsinki Pride on vuosien myötä kasvanut kokonaisen viikon kestäväksi, sateenkaariyhteisön moninaisuutta juhlivaksi kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtumaksi. Muistan parinkymmenen vuoden takaa muutaman sadan ihmisen Pride-kulkueita, joita satunnaiset ohikulkijat jäivät yllättyneinä ihmettelemään. Viime kesän kulkuereitillä katujen varret täyttyivät iloisista ja kannustavista ihmisistä, joista moni liittyi mukaan kulkueeseen. Kulkueessa ja Kaivopuistossa juhli yhdessä jo 35000 ihmistä. Sateenkaarikansan ja ihmisoikeustoimijoiden lisäksi mukana on nykyisin paljon puolueita, yrityksiä ja yhteisöjä, ja kaupunkikuvassa yhä useamman liikkeen edustalla liehuu iloisesti sateenkaarilippu. Vuosituhannen alussa tiedotusvälineet noteerasivat Priden yleensä lähinnä uutisissa, mutta viime vuosina tapahtuma on saanut valtavasti monipuolista mediahuomiota. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet eivät ole enää marginaalissa, vaan ne ovat näkyvä juhlan aihe.
Suomi on nyt olennaisesti tasa-arvoisempi paikka elää kuin silloin, kun minä kasvoin aikuiseksi. Oppilaitoksilla ja työnantajilla on velvollisuus tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitteluun, avioliittolakimme on vihdoinkin sukupuolineutraali, ja myös äitiyslaki, joka turvaa naisparien lasten oikeudet vanhempiinsa jo raskausaikana, tulee voimaan ensi vuonna. Tasa-arvo on kuitenkin yhä kaukana valmiista, sillä parannettavaa on vielä monessa suuressakin kysymyksessä: esimerkiksi naisen euro on yhä vain sen kuuluisat 82 senttiä, työmarkkinat ovat erittäin vahvasti jakautuneet miesten ja naisten aloihin, ja asevelvollisuus koskee ainoastaan miehiä. Sukupuolenkorjausta toivovilta transsukupuolisilta edellytetään yhä sterilisaatiota osana korjausprosessia huolimatta siitä, että EU:n ihmisoikeustuomioistuin on linjannut pakkosteriloinnin olevan ihmisoikeusloukkaus.
Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja syrjimätön yhteiskunta ei toteudu itsestään. Sitä on pidettävä yllä ja kehitettävä, sillä tasa-arvokehitys voi paitsi pysähtyä, myös lähteä kulkemaan taaksepäin. Jotta tasa-arvo kehittyisi toivottuun suuntaan, on tehtävä viisaita ja ajanmukaisia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tukevia poliittisia ja taloudellisia päätöksiä. On pidettävä yllä julkista keskustelua aiheesta. On marssittava, juhlittava ja oltava näkyvästi ja kuuluvasti tasa-arvon asialla. On puhallettava lasten kanssa saippuakuplia Helsinki Priden puistojuhlassa, ja on pidettävä visusti huoli siitä, että lapsista kasvaa avarakatseisia. Sekä nykyisessä että tulevaisuuden maailmassa on oltava tilaa kaikille.
Naistutkimuksen oppiainekin on muuten matkan varrella päivittänyt nimensä sukupuolentutkimukseksi, ja hyvä niin - tasa-arvossa kun ei ole kyse yksinomaan naisista tai vähemmistöryhmistä, vaan se koskettaa meistä aivan jokaista. Tasa-arvon ytimessä asuu vapaus olla oma itsensä ja toimia oman tahtonsa mukaisesti ilman, että yhteiskunnan valtarakenteet tai asenteet sitä estävät.
Keksitkö sinä suurempaa juhlan aihetta kuin vapaus? Minä en, vaikka kuinka miettisin.
Tarja Pyyaho
sateenkaariperheen äiti, kirjastoammattilainen, hypnosynnytysvalmentaja ja synnytysaktivisti