Lunette ylpeänä esittää: Haastattelussa Teräsleidi Leena Uotila
Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta
"Kaiken ikäisenä on minusta tärkeää olla rehellinen itselleen."
Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit-elokuva on alkuvuoden kotimaisia huippumenestyksiä. Lunette pääsi elokuvan yhteistyökumppanina juttelemaan jokaisen teräsleidin kanssa. Ensimmäisenä on vuorossa Leena Uotila.
Viidessä viikossa yli 200 000 katsojaa, vau. Miltä Teräsleidien menestys tuntuu, Leena Uotila?
”Ihan äärettömän hienolta! Olen ihan hirveän onnellinen erityisesti ohjaaja Pamela Tolan puolesta, jolla kesti kymmenen vuotta saada tämä unelmansa toteutetuksi elokuvaksi. Se kertoo valtavasta sinnikkyydestä ja päämäärätietoisuudesta.
Ansionsa on myös tuotantoyhtiöllä Helsinki-Filmillä, joka lähti rohkeasti rahoittamaan tätä, vaikka pitkään puhuttiin, ettei yli 50-vuotiaiden naisten tarinat muka kiinnosta ketään. Kun tuttavani ovat käyneet katsomassa elokuvaa, näytöksissä on ollut paljon nuoria ihmisiä, jotka ovat yhtä lailla nauraneet elokuvan huumorille.”
Roolihahmosi lähtee etsimään itseään ja selvittämään jo taakse jätetyksi luultuja asioita. Uskotko itse, että sellainen on mahdollista missä iässä vain?
”Kyllä sen pitäisi olla mahdollista. Itsepetoksen kanssa ei pitäisi opetella elämään, sillä elämän loppupäässä asiat tulevat joka tapauksessa eteen. Kaiken ikäisenä on minusta tärkeää olla rehellinen itselleen. ”
Teräsleidien yhteydessä on puhuttu paljon ”vahvoista naisista”. Mitä se sinulle tarkoittaa?
”Minusta se ei tarkoita sitä, että pitäisi selvitä joka tilanteesta ja pitäisi kasvattaa itselleen norsun nahka. Se tarkoittaa ehkä enemmän sitä, että on tasapainossa elämän kanssa. Yksi ystäväni sanoi minusta hienosti, että teräksen voi sulattaa, mutta sen voi myös kovettaa uudelleen.”
On puhuttu paljon myös siitä, että naisnäyttelijöillä työt vähenevät ja roolit kapenevat dramaattisesti, kun tietty ikä tulee täyteen. Oletko itse kokenut tällaista?
”En varsinaisesti, sillä minulla on aina riittänyt töitä kyllä. Paljon on myös kiinni siitä, millaisia tekstejä esitetään. Joissakin klassikoissa, kuten vaikkapa Molièrella, naiset ovat nuoria tyttöjä tai piikoja.
Mutta nyt olen ollut huomaavinani, että monilla aloilla aletaan olla yhä kiinnostuneempia seniori-ikäisten työpanoksesta.”
Naisethan aika harvoin ovat elokuvissa itsenäisiä toimijoita, vaan usein apuhenkilöinä suhteessa miehiin. Luuletko, että tämä on muuttumassa?
”Äitejä ja mummoja olen itsekin paljon näytellyt. Siinä on vielä paljon tekemistä, että naisista tehdään itsenäisiä päähenkilöitä. Se vaatii paljon niin käsikirjoittajilta kuin ohjaajilta, mutta tuntuu, että se on pikkuhiljaa muuttumassa.
Varsinkin siihen on matkaa, ettei vanhoja naisia käsiteltäisi ikään kuin erikoistapauksina vaan normaaleina yhteiskunnallisina toimijoina. Miksei nainen voisi näytellä vaikkapa kahdeksankymppisenä firmansa rahat kavaltavaa toimitusjohtajaa ilman, että naisen iästä tehdään suuri numero. Kun Robert De Niro tai Al Pacino näyttelevät tällaisia rooleja, ei heidän iällään ole mitään merkitystä.”
Käytätkö itse sanontaa ikä on numero?
”Minulla on tällainen repliikki näytelmässä Keski-Uudenmaan teatterissa, mutta itse en kyllä käytä sitä. Tietyllä tavalla se ei pidä paikkaansa, sillä iän mukana tulee elämänkokemusta, mikä kuuluu asiaan. Toisaalta taas ajattelen, että ihminen on sen ikäinen kuin tuntee itse olevansa.”
Sinulla on kuulemma tapana juosta reppu selässä ratikkaan? Kerkeätkö yleensä kyytiin?
”Heh, kyllä yleensä kerkeän, mutta olen kyllä sitten ratikassa hemmetin hengästynyt! Inhoan tätä Suomen talvea vuosi vuodelta enemmän ja pitkin hampain käyn kävelyllä silloin, kun ei sada, vaikka muulloin tykkää kävelystä.”
Missä Leena Uotilaa voi muualla nähdä kuin valkokankaalla Teräsleideissä?
”Keski-Uudenmaan teatterissa tuli juuri ensi-iltaan näytelmä Aktiivimalli – Harmaat pantterit 4, jossa näyttelen. Myös Onnelan kolmas kausi on tullut hiljattain CMoreen ja tulee myöhemmin televisiosta.”