Lunette pohtii: kuukautisvapaata töistä?

Kovat kuukautiskivut, huonot yöunet, valtoimenaan lainehtiva vuoto ja kokonaisvaltainen heikko olo. Kun kuukautiset ovat rajuimmillaan, ei työnteko välttämättä onnistu täysillä. Arviot vähän vaihtelevat, mutta noin kymmenen prosenttia kärsii kuukautisten aikana todella kovista kivuista. Kuukautiskipuja on muuten tutkittu vielä suhteellisen vähän.

Esimerkiksi Japanissa, joissakin osissa Kiinaa, Taiwanissa, Etelä-Koreassa ja Indonesiassa on käytössä palkallinen kuukautisvapaa. Menkkojen aikaan voi siis olla 1–2 päivää pois töistä.

Äkkiseltään idea kuulostaa hyvältä, mutta siinä on paljon ongelmia, etenkin naisten työmarkkina-aseman kannalta. Kuten Suomessa jo tiedetään, naisille kasautuvat perhevapaat heikentävät selvästi niin naisten palkkaa, eläkettä kuin urakehitystäkin. Sukupuolisidonnaiset vapaat voivat lisätä epätasa-arvoa töissä entisestään. Esimerkiksi Japanissa sukupuolinen työpaikkasyrjintä on räikeää ja naisten asema työmarkkinoilla on todella huono. Yritykset voivat esimerkiksi kieltää äitiysloman pitämisen kokonaan, ja suurin osa japanilaisista naisista jää pois työelämästä saatuaan lapsen.

Suomessa kuukautisvapaasta ei ole päättäjätasolla keskusteltu, mutta silloin tällöin puhutaan siitä, voiko todella kovien kuukautiskipujen takia olla sairauslomalla. Esimerkiksi täältä voi lukea Sarita Kemppaisen tekstin kovista menkoista ja sairauslomasta.

Jätä kommentti

Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisua

Osta Lunette Kuukuppi