LUNETTE KANTAA VASTUUNSA: Ihmisoikeuksien täytyy olla yritysten ykkösketjussa

ihmisoikeudet, vastuullisuus

Meillä Lunettella on alkuajoista asti ollut supertärkeää, että kaikessa, mitä teemme, on mukana perusarvomme siitä, että haluamme maailmasta vähän paremman paikan.

Ymmärrämme, että emme pelkästään valmista mahtavia kuukuppeja ja oheistuotteita, vaan tekemisemme vaikuttaa myös monella muulla tavalla ympäristöön ja ihmisiin. Me haluamme, että ne vaikutukset ovat hyviä. Lue lisää arvoistamme täällä.

Siksi olemme lähteneet todella innoissamme mukaan kampanjaan, joka alkaa näkyä somessa hashtageillä #ykkösketjuun ja #yritysvastuulaki.

Niin kuin jokaisen meistä pitäisi muistaa, ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ihmisille maailmassa. Ne ovat universaaleja ja luovuttamattomia, mikä tarkoittaa sitä, että ne kuuluvat samanlaisina kaikkialla maailmassa ihan jokaiselle ihmiselle eikä niitä voi keneltäkään ottaa pois. Voit lukea YK:n ihmisoikeudet täältä.

#ykkösketjuun-kampanjan tavoitteena on, että eduskuntapuolueet sitoutuvat lakiin yritysten ihmisoikeusvastuusta vaaliohjelmissaan ja Suomen seuraava hallitus kirjaa lain laatimisen ohjelmaansa. Ultimate toiveena on siis saada Suomeen laki, joka velvoittaa yritykset selvittämään, millaisia ihmisoikeusvaikutuksia niiden toiminnalla on sekä toiminnan kielteisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistaminen, välttäminen ja vähentäminen.

Tässä kampanjassa mukana olevat yritykset, kuten Lunette, sitoutuvat tähän tavoitteeseen ja toivovat, että yritysvastuulaki olisi esillä ensi kevään eduskuntavaalikampanjoissa.

Suomessa monet yritykset toimivat jo nyt ihmisoikeuksien edellyttämällä tavalla, mutta mielestämme asia on tärkeä saada ei pelkästään vapaaehtoiseen toimintaan perustuvaksi, vaan lain edellyttämäksi. Samanlainen laki on jo voimassa esimerkiksi Hollannissa ja Ranskassa. Meillä Suomessa kampanjaa järjestää yritysten vastuullisuutta tarkkaileva Finnwatch.

Täältä Kepan sivuilta voit lukea tarkemmin, mistä laissa on kyse. Käytännössä laki esimerkiksi velvoittaisi, että suomalainen, vaikkapa Bangladeshissa vaatteita valmistava yritys joutuu selvittämään, millaiset työolot tehtaassa ovat. Nyt laki ei tähän velvoita.

Kampanja alkaa siis nyt ja tulee näkymään somessamme monella tavalla seuraavien kuukausien aikana. Sinulta toivomme, että arvostat ihmisoikeuksia yhtä paljon kuin me ja liityt kanssamme #ykkösketjuun allekirjoittamalla vetoomuksen osoitteessa www.ykkosketjuun.fi

Seuraa meitä Instassa ja Twitterissä @Lunettekuukuppi ja Facebookissa Lunette Kuukuppi