Cass Bliss Clemmer: Ensimmäiset kuukautiseni muunsukupuolisena

Teksti: Cass Bliss Clemmer

Enpä olisi uskonut, että teinihuoneeni lattialla lojuvat likaiset alushousut olisivat nuoruudestani juuri se muisto, joka hehkuisi mielessäni vielä vuosikymmen myöhemmin. Psykologiassa tällaista muistoa sanotaan välähdysmuistoksi. Se on hetki, joka säilyy mielessä elävänä ja yksityiskohtaisena, kuin tilanteesta olisi napattu valokuva ja salama on polttanut sen aivoihisi kuin arven.

Ensimmäiset kuukautisteni muuttivat elämäni lopullisesti.

Ennen kuin ne alkoivat, en ollut uhrannut ajatustakaan sellaiselle käsitteelle kuin sukupuoli, saati miettinyt, mitä eroa on niin kutsuttujen ”poikien” ja ”tyttöjen” välillä. Olin nuorin lapsi, minulla oli kaksi isoveljeä, ja muodostimme pelkistään pojista koostuvan ryhmän. Muistan viisivuotiaana pohtineeni, milloinkahan penikseni oikein mahtaa kasvaa. En ymmärtänyt, että minun ja veljieni välillä oli jokin anatominen ero, enkä olisi voinut kuvitellakaan, että se naurettava ero saisi yhteiskunnan tunkemaan minua väkisin lokeroon, jonne en kuulu. 

Minulla ei itse asiassa ollut koko sukupuolikäsitteelle sanaa ollenkaan, enkä todellakaan tiennyt, mitä muunsukupuolinen tarkoittaa. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, että oli olemassa muitakin kuin Aatami ja Eeva, joista oli kerrottu pyhäkoulussa. Meidän konservatiivisessa elinpiirissämme ei todellakaan puhuttu seksuaalisuudesta, sukupuolien moninaisuudesta tai seksistä. Itse asiassa siellä ei puhuttu edes kuukautisista.

Äitini oli kuitenkin yrittänyt kaikesta huolimatta valmistaa minua ensimmäisiin kuukautisiini, sen minkä pystyi. Vaikka mielelläni osoittelisinkin muita syyttävällä sormella näistä epäkohdista, en oikein voi syyttää äitiäni siitä, että elimme silloin – ja elämme vieläkin – aikana, jolloin kuukautiset ovat yhä niin iso tabu, että monet nuoret jätetään selviytymään niiden kanssa yksin.

Ainoa, mitä kuukautisista tiesin mainosten, populaarikulttuurin ja ympäristöstäni tihkuvien tietojen perusteella oli se, että ne liittyvät naiseuteen. 

Olin kauhuissani.

Naiseus kuulosti korvissani huvipuistolta, jonka yhteenkään laitteeseen en haluaisi mennä. Halusin heti pois tästä huvipuistosta ja halusin repiä ikuisen rannekkeeni sinne. Olin täysin tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olin, seikkailevana, androgyyninä lapsena, joka yritti vähät välittää siitä, miksi maailma hänet halusi lokeroida. En halunnut, että asiat muuttuisivat, halusin niiden pysyvän ennallaan.

Mutta vaikka kuinka kerjäsin ja rukoilin, etteivät kuukautiseni koskaan alkaisi, huomasin, ettei maailma toimi sillä tavalla.

Olin viiden- tai kuudentoista, kun tuijotin punertavanruskeaa, suurenevaa länttiä alushousuissani – kroppani merkkiä siitä, että se oli pettänyt minut. Tuijotin länttiä ja tunsin, että olin menettänyt jotain lopullisesti. Olin menettänyt lopullisesti otteeni siitä, että olin saanut olla se, joka tunsin olevani.

Nyt minun pitäisi olla ”nainen”, mitä ikinä se tarkoittaisikaan, ja ruvettava käyttäytymään niin kuin yhteiskunta odottaisi ”naisen” käyttäytyvän.

Istuin vessanpöntöllä ja todellisuus läpsi minua naamaan. Tästä ei olisi paluuta.

Sen verran tiesin kuukautisista, että kun ne kerran alkavat, ne eivät lopu. Luontoäiti vierailisi muistuttamasta kohtalostani joka kuukausi.

Itkin niin kauan, etten saanut enää henkeä.

Noin 72:t kuukautiset myöhemmin – kun olin 21-vuotias – aloin tajuta, että ne rajat, jotka pakottavat minut esiintymään maailmassa ”naisena”, ovat täysin keinotekoisia, eikä niillä itse asiassa ole mitään tekemistä kuukautisten kanssa.

Länsimaisessa kulttuurissa sukupuolille on tietyt keinotekoiset ja ahtaat säännöt, joita olemme tottuneet nöyrästi noudattamaan. Niiden mukaan meidän kaikkien on esitettävä sukupuoliamme, jotka taas on määritelty ainoastaan sen perusteella, millaiset anatomiset vehkeet meillä on syntyessämme.

Säännöt ovat ihmisten itsensä keksimiä rajoitteita, ei mikään universaali totuus.

Tämä yksinkertainen oivallus palautti minulle elämästäni osan, jonka luulin menettäneeni ikuisiksi ajoiksi. Kun tajusin tämän, saatoin olla taas juuri se, joka halusinkin olla, riippumatta siitä, millaiseksi yhteiskunta minua moukaroi.

Vähän sen jälkeen tulin kaapista muunsukupuolisena ja aloin elää välittämättä niistä leimoista ja määritelmistä, jotka minuun oli lyöty – jo paljon ennen ensimmäisiä kuukautisiani.

Pikakelaus tähän päivään: Olen ylpeä trans- ja muunsukupuolinen aktivisti ja haastan kuukautisteollisuutta miettimään, miksi kaikkia meitä, joilla on kuukautiset, puhutellaan ”naisina”. Kuukautiset nähdään yhä ”naisellisena” ominaisuutena ja ”naisten” asiana. Maailma yrittää yhä päivittäin sulloa minua tietynlaisiin normeihin, mutta sen sijaan, että romahtaisin ja ryhtyisin esittämään ”normaalia”, palautan mieleeni muiston niistä tahriintuneista alushousuista. Kuva on elävän kipeä, mutta sen avulla muistutan itselleni, etten yritä sekuntiakaan elää muuna kuin omana itsenäni, olipa minulla sitten kuukautiset tai ei.

Jätä kommentti

Kaikki kommentit moderoidaan ennen julkaisua

Osta Lunette Kuukuppi